Taas tässä nolla-pisteessä eli suu auki ja ajatukset vähän harhailee omia menojaa. Noh, mistä tämä johtuu?
Uuden vuoden jälkeen olin tosi kipee ja sain suolistotulehdukseen antibiootit, joiden takia olin ihan taju kankaalla muutaman viikon. Muut aloittivat koulun 7.1, mutta itse makasin sängyssä ja niin teen myös tänäkin päivänä. Joululomani on tälläinen kevyt 5 viikon mittainen.
Katsoin joka päivä wilmaa ja mietin, kuinka ikinä saan opiskeltuja asioita kiinni, kunnes sanoin "lopetan", ja marssin opon juttusille koululle. Opo oli minun kanssa samaa mieltä että turha on jatkaa kun en pärjää eikä lukio kiinnosta yhtään.
Päivän päätteeksi olin ilmoittautunut Valmalle (ammattistartille), ja jättänyt lyhyen lukio ajanjakson taakseni.
Päällimmäiset fiilikset ovat haikeat ja tuntuu pahalta jättää vanhat kaverit kouluun, vaikka tiedän että uudesta koulusta saan uusia kavereita, mutta ei se ole sama asia... Kävin muutama päivä sitten koululla ja kaikki olivat ihan ihmeissään ja sanoivat "älä lähde"-kommentteja, jotka oikeasti jäivät soimaan takaraivolle. Tämän jälkeen en ole ajatellut mitään muuta kuin "mitä teen mun elämällä"-kysymystä. Viikon miettimisenkään jälkeen en osaa tähän sanoa vastausta, mutta osaanko sanoa kuukauden, vuode, tai kymmenenkään vuoden kuluttua? Kaikki valinnat joutuu tekemään liian nuorena, jonka takia itsekin tein virheratkaisin ja menin lukioon, jonka lopettaminen sisimmässä satuttaa enemmän kuin todellisuudessa lohduttaa. Mitä jos en ikinä keksi mitä teen tai mitä jos vain mietin ja kaikki mahdollisuudet menevät ohitse?
Mielestäni 15-vuotias on liian lapsi tekemään päätöksen meneekö lukioon vai amikseen! Tuossa iässä ollaan keskellä murrosikää ja ajatukset vaihtuvat sekunninsadasosassa, ja huonosti mennyt peruskoulu musertaa monien haaveet päästä tiettyihin kouluihin. Peruskoulu pilasi ainakin minun itsetuntoni, jonka jälkeen olen vaan tuttunut epäonnistumaan liian useasti. Mistä saan voimaa nostaa pään ylös ja sanoa "pystyn tähän", koska se asenne on minusta muserrettu. Maailma on epäreilu, mutta niinkun aina sanotaan "kukaan ei ole täydellinen", mutta silti vaaditaan asioita, jotka eivät onnistu odotetulla tavalla tai ovat miltei mahdottomia savuttaa. Olet toisessa asiassa parempi kuin toisessa, ja vaikka kuinka harjoittelisit et välttämättä ikinä saavuta samaa tulosta harjoittelemassa asiassa kuin asiassa jonka osaat luonnostaa!
Omalla kohdallani voin verrata esimerkiksi ilmaisutaitoa ja englantia, joista toinen on taito- ja toinen lukuaine? Kummassa itse olet parempi? Olen aivan säkki englannissa, mutta ilmaisutaito tulee luonteenpiirteenä, mutta mihin tarvitsen tätä taitoa kun peruskoulusta haet pois päättötodistuksella, josta lasketaan todennäköisesti vaan keskiarvo. Näin minullekkin kävi! Taito ja taideaineet olivat 9, mutta kaikki muut 5-7.
perjantai 22. tammikuuta 2016
sunnuntai 3. tammikuuta 2016
Paniikkihäiriö, este vai asennekysymys?
Mietin pitkään haluanko kertoa tästä aiheesta, mutta tämän aiheen parissa vietän joka päivä enkä häpeä myöntää sitä.
Kaikki tämä alkoi reilu vuosi sitten, kun olin peruskoulussa. Olin masentunut ja koulu meni ihan persiilleen. Kokeista tuli 4-6 ja mietin, etten pääse peruskoulun jälkeen mihinkään. Kaverit, harrastukset eivät enää kiinnostanut ollenkaan, jonka seurauksena vetäydyin kaikesta ja suurimmaksi osaksi vain nukuin. Tuntui, ettei kukaan ymmärrä..
Ysiluokan keväällä kuitenkin pääsin koulukuraattorille juttelemaan, ja se todellakin auttoi. Peruskoulu päättyi ja kaikki meni hienosti, kunnes tajusin että mulla ei oo mitään mitä teen syksyllä ja joudun hakemaan 10-luokalle. 11.6 olin Italiassa koiranäyttelyssä, kunnes kuulin pääsystä Samkeen. Olin todella innoissani ja ajattelin, että voin aloittaa kaiken alusta. Syksy kuitenkin koitti nopeasti. Tutstuin paljon uusiin ihmisiin ja kaikki meni tosi hyvin. Yhtäkkiä huomasin, että mun wilma on täynnä "terveydellinen"-merkintöjä, eli poissaoloja. Ajattelin, että kyllä se tästä, kunnes menin lääkäriin ja minulla todettiin paniikkihäiriö. Olin toisaalta helpottunut, sillä tiesin että hyvällä kaverillani on ollut vuoden taistelu kyseistä pirulaista vastaan. Luin Googlesta millaisia oireita paniikkihäiriössä on ja tunnistin itseni täysin noista oireista (kopioitu Terveyskirjaston sivulta): Paniikkikohtaukselle on ominaista, että oireet ja tuntemukset kehittyvät aina äkillisesti ja saavuttavat huippunsa nopeasti, noin kymmenessä minuutissa. Kohtaus kestää yleensä useimmiten alle puoli tuntia, joskus harvoin jopa tunteja. Kohtauksen aikana ilmeneviä oireita ovat sydämentykytys, rintakivut, hikoilu, vapina, hengenahdistus, tukehtumisen tai kuristumisen tunne, pahoinvointi, vatsavaivat, huimaus, pyörtymisen tunne, puutuminen, kihelmöinti, vilunväreet tai kuumat aallot. Seurauksena oireista on usein kuoleman, itsensä hallitsemisen menetyksen tai sekoamisen pelko, epätodellisuuden tunne tai itsensä vieraaksi tunteminen. Sydänoireet ja pelot saavat kohtauksesta kärsivän pelkäämään äkillistä kuolemaa tai "hulluksi" tuloa. Kohtauksia voi ilmetä myös nukkuessa, mutta ne eivät liity unien näkemisvaiheeseen. Kaverit ja muut rupesivat kyselemään, missä olen kun en tule kouluun. Sanoin aina, että kuumeessa, koska en kehdannut myöntää että kärsin jostain paniikkihäiriöstä. Nykyään uskallan puhua asiasta ja tiedän, että puhuminen todellakin auttaa. Tähän ei auta yksin mietiskely vaan ammattapu ja vertaistuki, josta saa voimaa ja tietää, ettei ole ainoa kuka tätä samaa sairataa. Mielestäni on hyvä, että muut tietävät miksi olen välillä pois koulusta tai saatan lähteä kesken päivän kotiin. Tämän tekstin tarkoitus ei ole hakea huomiota tai myötätuntoa, vaan kertoa, että on olemassa ihmisiä, jotka sairastavat paniikkihäiriötä. Ilman apua en ikinä olisi edes uskaltanut myöntää sairastavani mitään vaan nyt haluan toimia esikuvana niille, jotka kamppailevat tätä vastaan. Tästä selviää vain jos niin haluaa! :)
Kaikki tämä alkoi reilu vuosi sitten, kun olin peruskoulussa. Olin masentunut ja koulu meni ihan persiilleen. Kokeista tuli 4-6 ja mietin, etten pääse peruskoulun jälkeen mihinkään. Kaverit, harrastukset eivät enää kiinnostanut ollenkaan, jonka seurauksena vetäydyin kaikesta ja suurimmaksi osaksi vain nukuin. Tuntui, ettei kukaan ymmärrä..
Ysiluokan keväällä kuitenkin pääsin koulukuraattorille juttelemaan, ja se todellakin auttoi. Peruskoulu päättyi ja kaikki meni hienosti, kunnes tajusin että mulla ei oo mitään mitä teen syksyllä ja joudun hakemaan 10-luokalle. 11.6 olin Italiassa koiranäyttelyssä, kunnes kuulin pääsystä Samkeen. Olin todella innoissani ja ajattelin, että voin aloittaa kaiken alusta. Syksy kuitenkin koitti nopeasti. Tutstuin paljon uusiin ihmisiin ja kaikki meni tosi hyvin. Yhtäkkiä huomasin, että mun wilma on täynnä "terveydellinen"-merkintöjä, eli poissaoloja. Ajattelin, että kyllä se tästä, kunnes menin lääkäriin ja minulla todettiin paniikkihäiriö. Olin toisaalta helpottunut, sillä tiesin että hyvällä kaverillani on ollut vuoden taistelu kyseistä pirulaista vastaan. Luin Googlesta millaisia oireita paniikkihäiriössä on ja tunnistin itseni täysin noista oireista (kopioitu Terveyskirjaston sivulta): Paniikkikohtaukselle on ominaista, että oireet ja tuntemukset kehittyvät aina äkillisesti ja saavuttavat huippunsa nopeasti, noin kymmenessä minuutissa. Kohtaus kestää yleensä useimmiten alle puoli tuntia, joskus harvoin jopa tunteja. Kohtauksen aikana ilmeneviä oireita ovat sydämentykytys, rintakivut, hikoilu, vapina, hengenahdistus, tukehtumisen tai kuristumisen tunne, pahoinvointi, vatsavaivat, huimaus, pyörtymisen tunne, puutuminen, kihelmöinti, vilunväreet tai kuumat aallot. Seurauksena oireista on usein kuoleman, itsensä hallitsemisen menetyksen tai sekoamisen pelko, epätodellisuuden tunne tai itsensä vieraaksi tunteminen. Sydänoireet ja pelot saavat kohtauksesta kärsivän pelkäämään äkillistä kuolemaa tai "hulluksi" tuloa. Kohtauksia voi ilmetä myös nukkuessa, mutta ne eivät liity unien näkemisvaiheeseen. Kaverit ja muut rupesivat kyselemään, missä olen kun en tule kouluun. Sanoin aina, että kuumeessa, koska en kehdannut myöntää että kärsin jostain paniikkihäiriöstä. Nykyään uskallan puhua asiasta ja tiedän, että puhuminen todellakin auttaa. Tähän ei auta yksin mietiskely vaan ammattapu ja vertaistuki, josta saa voimaa ja tietää, ettei ole ainoa kuka tätä samaa sairataa. Mielestäni on hyvä, että muut tietävät miksi olen välillä pois koulusta tai saatan lähteä kesken päivän kotiin. Tämän tekstin tarkoitus ei ole hakea huomiota tai myötätuntoa, vaan kertoa, että on olemassa ihmisiä, jotka sairastavat paniikkihäiriötä. Ilman apua en ikinä olisi edes uskaltanut myöntää sairastavani mitään vaan nyt haluan toimia esikuvana niille, jotka kamppailevat tätä vastaan. Tästä selviää vain jos niin haluaa! :)
lauantai 2. tammikuuta 2016
Mallikansio
Pienestä asti oon haaveillut, että mallikansion teko vois olla tosi siisti juttu. Olen ajatellut etten menetä siinä mitään ja kokemus tuokin!
Sain yksi päivä kaveriltani Snapchatissa snäpin, jossa kaverini kertoi menevänsä koekuvauksiin ja sanoi, että kokeile myös.
Luin netistä paljon negatiivistä kommenttia Studio Elitestä, ja nyt haluaisin kertoa oman mielipiteeni.
Hakemuksen lähetettyä mietin, että mitä tuli tehtyä, mutta seuraavana päivänä tuli viesti, jossa sanottiin että voisin tulla koekuvauksiin. Puhuin tällöin ensimmäisen kerran äidilleni, joka myöntyi helposti. Mukaan Helsinkiin lähti myös serkkuni, joka on kyseisellä toimistolla tehnyt mallikansion muutama vuosi takaperin.
Elitellä jouduimme odottamaan hetken omaa vuoroa, kunnes pääsin kuvattavaksi. Jännitin aika paljon ja se näkyi kuvissa, jotka oli ihan järkyttäviä. Kuvaaja sanoi kyllä, että kuvat olivat hyviä, mutta google kertoi, että näin sanottiin kaikille muillekkin.
Luovuin n kuukaudeksi koko jutusta kunnes sain hyvän tarjouksen mallikansiosta. Vinkkasin asiaa äitille, joka lupasi maksaa mallikansion joululahjaksi.
28 pv joulukuuta lähdin poikaystäväni kanssa Onnibussilla Helsinkiin. Tiesin että päivä on pitkä ja rankka.
Elitellä oli tosi rento fiilis hetikun astuin ovesta sisään, kaikki moikkasivat ja ohjeistivat heti mitä milloinkin tulee tehdä. Meikkaajat oli ihan super mukavia ja juttua riitti. Kuvaaja oli kans tosi mukava ja ei mitenkään tosikko. Antoi myös selkeät ohjeet ja kertoi koko ajan miten pitää poseerata.
Päivän aikana mulla oli 3 asua, joista ensimmäisenä kuvattiin "sport look", johon tehtiin oma meikki, joka oli sellaine sporttinen ja raikas.
Osa kuvista muokattiin mustavalkoisiksi
Sport lookin jälkeen kuvattiin oma suosikkini "party look", johon tehtiin uusi meikki ja hiukset kiharrettiin. Ja mun hiukset kun ei ole mitkään ohuet niin siinä kesti!
Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä kuvattiin "glamour look", jossa oli sama meikki ja hiukset kuin edellisessäkin lookissa.
Itse ainakin tykkäsin kuvista ja tässä postauksessa on vain pieni osa niistä kaikista.
Oli onnistunut kuvauspäivä ja voin ainakin omalta osaltani suositella Elietä :)
Sain yksi päivä kaveriltani Snapchatissa snäpin, jossa kaverini kertoi menevänsä koekuvauksiin ja sanoi, että kokeile myös.
Luin netistä paljon negatiivistä kommenttia Studio Elitestä, ja nyt haluaisin kertoa oman mielipiteeni.
Hakemuksen lähetettyä mietin, että mitä tuli tehtyä, mutta seuraavana päivänä tuli viesti, jossa sanottiin että voisin tulla koekuvauksiin. Puhuin tällöin ensimmäisen kerran äidilleni, joka myöntyi helposti. Mukaan Helsinkiin lähti myös serkkuni, joka on kyseisellä toimistolla tehnyt mallikansion muutama vuosi takaperin.
Elitellä jouduimme odottamaan hetken omaa vuoroa, kunnes pääsin kuvattavaksi. Jännitin aika paljon ja se näkyi kuvissa, jotka oli ihan järkyttäviä. Kuvaaja sanoi kyllä, että kuvat olivat hyviä, mutta google kertoi, että näin sanottiin kaikille muillekkin.
Luovuin n kuukaudeksi koko jutusta kunnes sain hyvän tarjouksen mallikansiosta. Vinkkasin asiaa äitille, joka lupasi maksaa mallikansion joululahjaksi.
28 pv joulukuuta lähdin poikaystäväni kanssa Onnibussilla Helsinkiin. Tiesin että päivä on pitkä ja rankka.
Elitellä oli tosi rento fiilis hetikun astuin ovesta sisään, kaikki moikkasivat ja ohjeistivat heti mitä milloinkin tulee tehdä. Meikkaajat oli ihan super mukavia ja juttua riitti. Kuvaaja oli kans tosi mukava ja ei mitenkään tosikko. Antoi myös selkeät ohjeet ja kertoi koko ajan miten pitää poseerata.
Päivän aikana mulla oli 3 asua, joista ensimmäisenä kuvattiin "sport look", johon tehtiin oma meikki, joka oli sellaine sporttinen ja raikas.
Osa kuvista muokattiin mustavalkoisiksi
Sport lookin jälkeen kuvattiin oma suosikkini "party look", johon tehtiin uusi meikki ja hiukset kiharrettiin. Ja mun hiukset kun ei ole mitkään ohuet niin siinä kesti!
Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä kuvattiin "glamour look", jossa oli sama meikki ja hiukset kuin edellisessäkin lookissa.
Itse ainakin tykkäsin kuvista ja tässä postauksessa on vain pieni osa niistä kaikista.
Oli onnistunut kuvauspäivä ja voin ainakin omalta osaltani suositella Elietä :)
torstai 12. marraskuuta 2015
Millaista on oikeasti olla Samkelainen?
Eilen äikäntunnilla sain idean selata netistä, millaisia arvosteluja Samke on saanut oppilaiden suusta. Monella tuntuu olevan käsite, että Samke on "hyvännäköisten prinsessojen ja prinssien taistelukenttä, jossa joutuu silmätikuksi, jos ei kulje massan mukana tai on hiemankin erilainen". Vuosi sitten kuulin tätä samaa ja luin sosiaalisesta mediasta kuinka Samkea mollattiin ja pidettiin Tampereen ulkonäköpaineellisimpana kouluna. Urheilulinjalla olevat oppilaat ovat koulun kingejä, joilla on ruokalassa omat pöydät ja "päätäntävalta". Viestintälinjalaiset ovat koulun yhtenäisin ryhmä, jolla on omat porukat sekä omahuone (harkkari) ja muutenkin koulun pohjamutaa ja roskasakkia. Yleislinjalaiset ovat vaan oppilaita urlujen ja viestintäläisten seassa.
Mietin yllä mainittuja kommentteja omalla kohdallani ja en edes halua tietää mikä pohjamutaroskasakinjäsen olen noiden aatteiden perusteella. Koen itseni ihan normaaliksi 16-vuotiaaksi lukiolaiseksi, joka käy lukioo tulevaisuuden takia, enkä heruttamalla persettä ja huoraamalla instagramiin seuraajia, jotta nimeni olisi muiden ihmisten huulilla. Aamuisin saatan lähteä suoraan sängystä kouluun, joten näytän ihan linnunpelättimeltä. En ajattele, että kouluun pitäisi sen kummemmin panostaa ulkonöllisesti, sillä olen löytänyt sieltä oman paikkani ja kelpaan tälläisenä kuin olen. En väitä, ettenkö olisi kiinnostunut muotitrendeistä tai merkkivaatteista, mutta haluan kuitenkin olla omaitseni, enkä halua antaa ihmisille kuvaa, että perheeni olisi miljonääri tai rahaa olisi kaikkiin Vuittonin laukkuihin ja muihin merkkivaatteisiin. Samkessa pärjää kunhan on omaitsensä, eikä anna itsestään "kusipää"-vaikutelmaa.
En ole itsekkään täydellisyyden esikuva, joten on myös niitä, jotka olisivat varmasti iloisia, jos ikinä ei olisi minun naamaa nähnytkään. Samkessa kuulee paljon paskaa opiskelijoista, mutta en ymmärrä kuinka helposti ihmisiä voidaan tuomita? Et voi mitään jos sinulla on isonenä, eriväriset silmät, vinohymy tai vaikka r-vika, mutta voit vaikuttaa yleisilmapiiriin, eli yrittää tulla toimeen, vaikka ei juuri jostain henkilöstä pitäisikään. Minulle on ainakin pienestä asti sanottu, että erilaisuus on vain rikkaus tai että kaikkien kanssa tulee tulla toimeen, eikä työ/koulukavereita voi valita, joten jos tulee edes toimeen on yleisilmapiiri jo mukavampi.
Viestntälinjalaisilla on selkeästi paras yhteys toisiinsa, sillä näemme useasti viikossa varsinkin viestinnän kursseilla. Kaikki tulee toimeen toistensa kanssa ja keneltä tahansa voi pyytää apua tai neuvoa. Huumoria löytyy ja omia juttuja kuten "toimii", "vois lähtee kotiin kun on ainetta x", joista moni ei ymmärrä mitään. Kouluun on mukava tulla, koska oikeastaan voi liittoutua kenen tahansa kanssa, jos ei niitä "parhaimpia" kavereita ole lähettyvillä.
Välillä oikeasti hävettää kuinka, jotka vanhemmat opiskelijat esittävät ja hakevat ns "roolia", jota yritetään tietyn statuksen saantiin tai paikkaa uuteen kaveriporukkaan. Kavereista puhutaan pahaa selän takana ja pienistäkin virheistä saatetaan nauraa. Tunnen Samkesta muutaman vanhemman opiskelijan, jotka kävät koulua oikeasti kouluna, eikä esityksenä paremman "arvon" saamisen takia.
Kuitenkin suosittelen hakemaan Samkeen, jos haluaa lukioon, jossa on iso ja laaja kurssitarjotin, hyvä opetuksen laatu ja hyvät opettajat (etenkin matikassa). Iso plussa on iso lukio, jossa on avarat luokkatilat ja koulu on iso ja tilava. Kurssitarjottimelta löytyy paljon erilaisia ja mielenkiintoisia kursseja ja opettajissa on paljon valinnanvaraa. Kavereita ja muita saman henkisiä löytää helposti. Kulkuyhtedet on hyvät (paitsi Kangasalta jos tulee keskustaa ennen bussiin). Viestintälinjaa voin suositella, sillä viestinnäntunnit on "kevennys" muiden lukuaineiden joukossa. Viestinnässä saa myös ilmaista itseään ja tuoda eri töihin omia ideoita julki ja saa toteuttaa itseään.
Opettajat ovat joustavia ja suurimmaksi osaksi mukavia ja reiluja. Jos yhtään kiinnostaa ko lukio kannattaa siis tulla tutustumaan ja mahtava mahdollisuus on tämän viikon lauantaina kun Samkessa on avoimet ovet:)
Mietin yllä mainittuja kommentteja omalla kohdallani ja en edes halua tietää mikä pohjamutaroskasakinjäsen olen noiden aatteiden perusteella. Koen itseni ihan normaaliksi 16-vuotiaaksi lukiolaiseksi, joka käy lukioo tulevaisuuden takia, enkä heruttamalla persettä ja huoraamalla instagramiin seuraajia, jotta nimeni olisi muiden ihmisten huulilla. Aamuisin saatan lähteä suoraan sängystä kouluun, joten näytän ihan linnunpelättimeltä. En ajattele, että kouluun pitäisi sen kummemmin panostaa ulkonöllisesti, sillä olen löytänyt sieltä oman paikkani ja kelpaan tälläisenä kuin olen. En väitä, ettenkö olisi kiinnostunut muotitrendeistä tai merkkivaatteista, mutta haluan kuitenkin olla omaitseni, enkä halua antaa ihmisille kuvaa, että perheeni olisi miljonääri tai rahaa olisi kaikkiin Vuittonin laukkuihin ja muihin merkkivaatteisiin. Samkessa pärjää kunhan on omaitsensä, eikä anna itsestään "kusipää"-vaikutelmaa.
En ole itsekkään täydellisyyden esikuva, joten on myös niitä, jotka olisivat varmasti iloisia, jos ikinä ei olisi minun naamaa nähnytkään. Samkessa kuulee paljon paskaa opiskelijoista, mutta en ymmärrä kuinka helposti ihmisiä voidaan tuomita? Et voi mitään jos sinulla on isonenä, eriväriset silmät, vinohymy tai vaikka r-vika, mutta voit vaikuttaa yleisilmapiiriin, eli yrittää tulla toimeen, vaikka ei juuri jostain henkilöstä pitäisikään. Minulle on ainakin pienestä asti sanottu, että erilaisuus on vain rikkaus tai että kaikkien kanssa tulee tulla toimeen, eikä työ/koulukavereita voi valita, joten jos tulee edes toimeen on yleisilmapiiri jo mukavampi.
Viestntälinjalaisilla on selkeästi paras yhteys toisiinsa, sillä näemme useasti viikossa varsinkin viestinnän kursseilla. Kaikki tulee toimeen toistensa kanssa ja keneltä tahansa voi pyytää apua tai neuvoa. Huumoria löytyy ja omia juttuja kuten "toimii", "vois lähtee kotiin kun on ainetta x", joista moni ei ymmärrä mitään. Kouluun on mukava tulla, koska oikeastaan voi liittoutua kenen tahansa kanssa, jos ei niitä "parhaimpia" kavereita ole lähettyvillä.
Välillä oikeasti hävettää kuinka, jotka vanhemmat opiskelijat esittävät ja hakevat ns "roolia", jota yritetään tietyn statuksen saantiin tai paikkaa uuteen kaveriporukkaan. Kavereista puhutaan pahaa selän takana ja pienistäkin virheistä saatetaan nauraa. Tunnen Samkesta muutaman vanhemman opiskelijan, jotka kävät koulua oikeasti kouluna, eikä esityksenä paremman "arvon" saamisen takia.
Kuitenkin suosittelen hakemaan Samkeen, jos haluaa lukioon, jossa on iso ja laaja kurssitarjotin, hyvä opetuksen laatu ja hyvät opettajat (etenkin matikassa). Iso plussa on iso lukio, jossa on avarat luokkatilat ja koulu on iso ja tilava. Kurssitarjottimelta löytyy paljon erilaisia ja mielenkiintoisia kursseja ja opettajissa on paljon valinnanvaraa. Kavereita ja muita saman henkisiä löytää helposti. Kulkuyhtedet on hyvät (paitsi Kangasalta jos tulee keskustaa ennen bussiin). Viestintälinjaa voin suositella, sillä viestinnäntunnit on "kevennys" muiden lukuaineiden joukossa. Viestinnässä saa myös ilmaista itseään ja tuoda eri töihin omia ideoita julki ja saa toteuttaa itseään.
Opettajat ovat joustavia ja suurimmaksi osaksi mukavia ja reiluja. Jos yhtään kiinnostaa ko lukio kannattaa siis tulla tutustumaan ja mahtava mahdollisuus on tämän viikon lauantaina kun Samkessa on avoimet ovet:)
tiistai 6. lokakuuta 2015
Kuvallinen postaus
Sain vihdoin kaverini järkkärin (kiitos Ida!) käyttöön, sillä oma ei oikeen halua toimia.
Olen tykännyt kuvata paljon meidän 3.5-vuotiasta novascotiannoutajaa Cocoa, sillä se on helppo malli, jos palkkiona on ruokaa. Punaruskea turkki sopi hienosti syksyn lehtiin, joten en voinut vastustaa kiusausta...
Kuvat otettu Canon EOS 1100D
Ensimmäinen jakso Samkessa
Niin se lukio vaan alkoi ja toi mukanaan paljon uusia kavereita, rankkoja koulupäiviä, epäonnistumisia, onnistumisia ja ennenkaikkea uuden vaiheen elämässä. Rankkaa koulusta on tehnyt läksyt, pitkät päivät, uusiin tiloihin ja asioihin totuttelua. Kuitenkin lukio on tuntunut mukavalta ja joka päivä on kavereita tukemassa ja kannustamassa opinnoissa eteenpäin.
Kesäkuun alussa olin todella yllättynyt siitä, että minut oltiin valittu viestintälinjalle. Viestintälinja oli ensimmäisenä vaihtoehtona ja olin niin varma etten pääse mihinkään. Keskiarvo kuitenkin oli vaan 6.9 (lukuaineet) 7.4 (koko todistus). Ja voin nyt myöntää, että olin laittamassa jo 10-luokalle hakemusta, sillä kaikki sanoi etten tuolla keskiarvolla pääse mihinkään.
Tottakai lähin lukio olisi ollut Kangasalan lukio, mutta halusin mahdollisimman kauas pois täältä keskeltä ei mitään. Kanglussa olisi ollut kaikki vanhat koulutilat (mitä yläkoulussa), samoja opettajia, kaikki samat naamat ja muutenkin pelkkä sana Kangasala sai haukkomaan henkeä.
Ensimmäinen jakso meni todella todella todella nopeasti, mitä en meinannut kyllä uskoa. Koeviikolla olin ihan "kassalla", kun en välillä tiennyt missä ja milloin piti olla. Lukenut en ollut yhtään, joten numerot oli sen mukasia, mutta onhan tässä viä aikaa panostaa (jos jaksaa...) Jakson alussa tunsin vain muutaman samalta luokalta, mutta nopeasti rupesi saamaan kavereita, eikä ikinä tuntunut siltä, että olisi koulussa yksin. Muutamalta muultakin luokalta sain muutaman uuden kaverin ja niitä tulee varmasti lisää, nyt varsinkin kuin 2-jakso vaihtui. Ihan alussa kävi mielessä, että vaihdan autolle tai raksalle, koska sieltä olisin varmasti päässyt läpi, mutta mieli muuttui kun pääsi vauhtiin.
Mutta enköhän määkin joskus 10-vuoden päästä sen valkolakin saa päähän ;)
Kesäkuun alussa olin todella yllättynyt siitä, että minut oltiin valittu viestintälinjalle. Viestintälinja oli ensimmäisenä vaihtoehtona ja olin niin varma etten pääse mihinkään. Keskiarvo kuitenkin oli vaan 6.9 (lukuaineet) 7.4 (koko todistus). Ja voin nyt myöntää, että olin laittamassa jo 10-luokalle hakemusta, sillä kaikki sanoi etten tuolla keskiarvolla pääse mihinkään.
Tottakai lähin lukio olisi ollut Kangasalan lukio, mutta halusin mahdollisimman kauas pois täältä keskeltä ei mitään. Kanglussa olisi ollut kaikki vanhat koulutilat (mitä yläkoulussa), samoja opettajia, kaikki samat naamat ja muutenkin pelkkä sana Kangasala sai haukkomaan henkeä.
Ensimmäinen jakso meni todella todella todella nopeasti, mitä en meinannut kyllä uskoa. Koeviikolla olin ihan "kassalla", kun en välillä tiennyt missä ja milloin piti olla. Lukenut en ollut yhtään, joten numerot oli sen mukasia, mutta onhan tässä viä aikaa panostaa (jos jaksaa...) Jakson alussa tunsin vain muutaman samalta luokalta, mutta nopeasti rupesi saamaan kavereita, eikä ikinä tuntunut siltä, että olisi koulussa yksin. Muutamalta muultakin luokalta sain muutaman uuden kaverin ja niitä tulee varmasti lisää, nyt varsinkin kuin 2-jakso vaihtui. Ihan alussa kävi mielessä, että vaihdan autolle tai raksalle, koska sieltä olisin varmasti päässyt läpi, mutta mieli muuttui kun pääsi vauhtiin.
Mutta enköhän määkin joskus 10-vuoden päästä sen valkolakin saa päähän ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)