Ajat muuttuu

Taas tässä nolla-pisteessä eli suu auki ja ajatukset vähän harhailee omia menojaa. Noh, mistä tämä johtuu?
Uuden vuoden jälkeen olin tosi kipee ja sain suolistotulehdukseen antibiootit, joiden takia olin ihan taju kankaalla muutaman viikon. Muut aloittivat koulun 7.1, mutta itse makasin sängyssä ja niin teen myös tänäkin päivänä. Joululomani on tälläinen kevyt 5 viikon mittainen.
Katsoin joka päivä wilmaa ja mietin, kuinka ikinä saan opiskeltuja asioita kiinni, kunnes sanoin "lopetan", ja marssin opon juttusille koululle. Opo oli minun kanssa samaa mieltä että turha on jatkaa kun en pärjää eikä lukio kiinnosta yhtään.
Päivän päätteeksi olin ilmoittautunut Valmalle (ammattistartille), ja jättänyt lyhyen lukio ajanjakson taakseni.

Päällimmäiset fiilikset ovat haikeat ja tuntuu pahalta jättää vanhat kaverit kouluun, vaikka tiedän että uudesta koulusta saan uusia kavereita, mutta ei se ole sama asia... Kävin muutama päivä sitten koululla ja kaikki olivat ihan ihmeissään ja sanoivat "älä lähde"-kommentteja, jotka oikeasti jäivät soimaan takaraivolle. Tämän jälkeen en ole ajatellut mitään muuta kuin "mitä teen mun elämällä"-kysymystä. Viikon miettimisenkään jälkeen en osaa tähän sanoa vastausta, mutta osaanko sanoa kuukauden, vuode, tai kymmenenkään vuoden kuluttua? Kaikki valinnat joutuu tekemään liian nuorena, jonka takia itsekin tein virheratkaisin ja menin lukioon, jonka lopettaminen sisimmässä satuttaa enemmän kuin todellisuudessa lohduttaa. Mitä jos en ikinä keksi mitä teen tai mitä jos vain mietin ja kaikki mahdollisuudet menevät ohitse?

Mielestäni 15-vuotias on liian lapsi tekemään päätöksen meneekö lukioon vai amikseen! Tuossa iässä ollaan keskellä murrosikää ja ajatukset vaihtuvat sekunninsadasosassa, ja huonosti mennyt peruskoulu musertaa monien haaveet päästä tiettyihin kouluihin. Peruskoulu pilasi ainakin minun itsetuntoni, jonka jälkeen olen vaan tuttunut epäonnistumaan liian useasti. Mistä saan voimaa nostaa pään ylös ja sanoa "pystyn tähän", koska se asenne on minusta muserrettu. Maailma on epäreilu, mutta niinkun aina sanotaan "kukaan ei ole täydellinen", mutta silti vaaditaan asioita, jotka eivät onnistu odotetulla tavalla tai ovat miltei mahdottomia savuttaa. Olet toisessa asiassa parempi kuin toisessa, ja vaikka kuinka harjoittelisit et välttämättä ikinä saavuta samaa tulosta harjoittelemassa asiassa kuin asiassa jonka osaat luonnostaa!
Omalla kohdallani voin verrata esimerkiksi ilmaisutaitoa ja englantia, joista toinen on taito- ja toinen lukuaine? Kummassa itse olet parempi? Olen aivan säkki englannissa, mutta ilmaisutaito tulee luonteenpiirteenä, mutta mihin tarvitsen tätä taitoa kun peruskoulusta haet pois päättötodistuksella, josta lasketaan todennäköisesti vaan keskiarvo. Näin minullekkin kävi! Taito ja taideaineet olivat 9, mutta kaikki muut 5-7.

Paniikkihäiriö, este vai asennekysymys?

Mietin pitkään haluanko kertoa tästä aiheesta, mutta tämän aiheen parissa vietän joka päivä enkä häpeä myöntää sitä.
Kaikki tämä alkoi reilu vuosi sitten, kun olin peruskoulussa. Olin masentunut ja koulu meni ihan persiilleen. Kokeista tuli 4-6 ja mietin, etten pääse peruskoulun jälkeen mihinkään. Kaverit, harrastukset eivät enää kiinnostanut ollenkaan, jonka seurauksena vetäydyin kaikesta ja suurimmaksi osaksi vain nukuin. Tuntui, ettei kukaan ymmärrä..
Ysiluokan keväällä kuitenkin pääsin koulukuraattorille juttelemaan, ja se todellakin auttoi. Peruskoulu päättyi ja kaikki meni hienosti, kunnes tajusin että mulla ei oo mitään mitä teen syksyllä ja joudun hakemaan 10-luokalle. 11.6 olin Italiassa koiranäyttelyssä, kunnes kuulin pääsystä Samkeen. Olin todella innoissani ja ajattelin, että voin aloittaa kaiken alusta. Syksy kuitenkin koitti nopeasti. Tutstuin paljon uusiin ihmisiin ja kaikki meni tosi hyvin. Yhtäkkiä huomasin, että mun wilma on täynnä "terveydellinen"-merkintöjä, eli poissaoloja. Ajattelin, että kyllä se tästä, kunnes menin lääkäriin ja minulla todettiin paniikkihäiriö. Olin toisaalta helpottunut, sillä tiesin että hyvällä kaverillani on ollut vuoden taistelu kyseistä pirulaista vastaan. Luin Googlesta millaisia oireita paniikkihäiriössä on ja tunnistin itseni täysin noista oireista (kopioitu Terveyskirjaston sivulta): Paniikkikohtaukselle on ominaista, että oireet ja tuntemukset kehittyvät aina äkillisesti ja saavuttavat huippunsa nopeasti, noin kymmenessä minuutissa. Kohtaus kestää yleensä useimmiten alle puoli tuntia, joskus harvoin jopa tunteja. Kohtauksen aikana ilmeneviä oireita ovat sydämentykytys, rintakivut, hikoilu, vapina, hengenahdistus, tukehtumisen tai kuristumisen tunne, pahoinvointi, vatsavaivat, huimaus, pyörtymisen tunne, puutuminen, kihelmöinti, vilunväreet tai kuumat aallot. Seurauksena oireista on usein kuoleman, itsensä hallitsemisen menetyksen tai sekoamisen pelko, epätodellisuuden tunne tai itsensä vieraaksi tunteminen. Sydänoireet ja pelot saavat kohtauksesta kärsivän pelkäämään äkillistä kuolemaa tai "hulluksi" tuloa. Kohtauksia voi ilmetä myös nukkuessa, mutta ne eivät liity unien näkemisvaiheeseen. Kaverit ja muut rupesivat kyselemään, missä olen kun en tule kouluun. Sanoin aina, että kuumeessa, koska en kehdannut myöntää että kärsin jostain paniikkihäiriöstä. Nykyään uskallan puhua asiasta ja tiedän, että puhuminen todellakin auttaa. Tähän ei auta yksin mietiskely vaan ammattapu ja vertaistuki, josta saa voimaa ja tietää, ettei ole ainoa kuka tätä samaa sairataa. Mielestäni on hyvä, että muut tietävät miksi olen välillä pois koulusta tai saatan lähteä kesken päivän kotiin. Tämän tekstin tarkoitus ei ole hakea huomiota tai myötätuntoa, vaan kertoa, että on olemassa ihmisiä, jotka sairastavat paniikkihäiriötä. Ilman apua en ikinä olisi edes uskaltanut myöntää sairastavani mitään vaan nyt haluan toimia esikuvana niille, jotka kamppailevat tätä vastaan. Tästä selviää vain jos niin haluaa! :)

Mallikansio

Pienestä asti oon haaveillut, että mallikansion teko vois olla tosi siisti juttu. Olen ajatellut etten menetä siinä mitään ja kokemus tuokin!
Sain yksi päivä kaveriltani Snapchatissa snäpin, jossa kaverini kertoi menevänsä koekuvauksiin ja sanoi, että kokeile myös.
Luin netistä paljon negatiivistä kommenttia Studio Elitestä, ja nyt haluaisin kertoa oman mielipiteeni.
Hakemuksen lähetettyä mietin, että mitä tuli tehtyä, mutta seuraavana päivänä tuli viesti, jossa sanottiin että voisin tulla koekuvauksiin. Puhuin tällöin ensimmäisen kerran äidilleni, joka myöntyi helposti. Mukaan Helsinkiin lähti myös serkkuni, joka on kyseisellä toimistolla tehnyt mallikansion muutama vuosi takaperin.
Elitellä jouduimme odottamaan hetken omaa vuoroa, kunnes pääsin kuvattavaksi. Jännitin aika paljon ja se näkyi kuvissa, jotka oli ihan järkyttäviä. Kuvaaja sanoi kyllä, että kuvat olivat hyviä, mutta google kertoi, että näin sanottiin kaikille muillekkin.

Luovuin n kuukaudeksi koko jutusta kunnes sain hyvän tarjouksen mallikansiosta. Vinkkasin asiaa äitille, joka lupasi maksaa mallikansion joululahjaksi.
28 pv joulukuuta lähdin poikaystäväni kanssa Onnibussilla Helsinkiin. Tiesin että päivä on pitkä ja rankka.
Elitellä oli tosi rento fiilis hetikun astuin ovesta sisään, kaikki moikkasivat ja ohjeistivat heti mitä milloinkin tulee tehdä. Meikkaajat oli ihan super mukavia ja juttua riitti. Kuvaaja oli kans tosi mukava ja ei mitenkään tosikko. Antoi myös selkeät ohjeet ja kertoi koko ajan miten pitää poseerata.
Päivän aikana mulla oli 3 asua, joista ensimmäisenä kuvattiin "sport look", johon tehtiin oma meikki, joka oli sellaine  sporttinen ja raikas.

Osa kuvista muokattiin mustavalkoisiksi

    








































Sport lookin jälkeen kuvattiin oma suosikkini "party look", johon tehtiin uusi meikki ja hiukset kiharrettiin. Ja mun hiukset kun ei ole mitkään ohuet niin siinä kesti!

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä kuvattiin "glamour look", jossa oli sama meikki ja hiukset kuin edellisessäkin lookissa.

















Itse ainakin tykkäsin kuvista ja tässä postauksessa on vain pieni osa niistä kaikista.
Oli onnistunut kuvauspäivä ja voin ainakin omalta osaltani suositella Elietä :)